Kuole perkele!

Olen kuin kaisla, taivun mutta en katkea. Olen kuin kuminauha, joustan ja joustan, mutta en katkea. Mutta sitten, kun kamelinselkä katkeaa, se katkeaa…. Ei vaan jaksa, ei pysty, ei kykene… Kuole perkele, kuole! Ajatukset heittää taas häränpersettä, suututtaa, vituttaa, itkettää, säälittää…. Mitä helvettiä, oikeesti. En vain jaksa. Ja varmaan arvanette mistä on taas kyse. Isästäni. Kuinka monta kertaa, pitää toiselle sanoa, että ÄLÄ soita mulle kun olet kännissä!! Mikä siinä on niin helvetin vaikeaa ymmärtää. Taas päällimmäisenä on toive, että kumpa isä kuolisi, sama toive, kun äidin kanssa aikoinaan. Pääsisin eroon koko ihmisestä.

Ajattelin jo, että nyt riittää, laitan puhelimeen eston päälle, jotta ei tarvitse enää kuunnella toisen puheita. Mutta, kuten aina, en siihen vieläkään pysy. Onneksi sentään osaan olla vastaamatta puhelimeen. Ja ehkä samalla myös saan tiedon, jotta se perkele on vielä hengissä… Ikuinen viha-rakkaus suhde…

Kyllä minä tiedän, että tuo toive on monen mielestä ihan kamala, eihän sitä koskaan saisi toivoa toisen kuolemaa. Mutta, tiedän myös, että moni pystyy samaistumaan tuohon mun toiveeseen ja ymmärtää, mistä se tulee. Se perkeleen virtahepo on ollut siellä olohuoneessa, ja jättänyt ikuiset jäljet…

Matka sisimpääni, ei tule koskaan päättymään… Itsensä kanssa on vain pakko tehdä töitä, ja saada asiat balanssiin… Käsiteltävä niitä vaikeita asioita, kohdattava ne. Äidilleni olisi paljon asioita josta haluaisin puhua ja kysyä, kysyä miksi, miksi asiat meni niin kuin meni… Millainen sun lapsuus oli… Miksi et juuri koskaan puhunut siitä… Mitä siellä kotona tapahtui, että et halunnut puhua siitä…

Toiset sanoo, että jos on ollut holistin lapsi, ei saisi kouluttaa itseään hoitoalalle, koska sitä helposti yrittää paikata niitä hoidettaviaan, kun ei vanhempiaan voinut paikata. Tottahan tuokin on, mutta, jos olet käsitellyt asiat niin uskon vahvasti, jotta silloin pystyt työskentelemään alalla. Joskus ne menneisyyden traumat, voi myös kääntää vahvuudeksi.

Viimeisessä työharjoittelussa, jossa työskentelin toipuvien alkoholistien kanssa, jouduin toden teolla käsittelemään tunteitani. Mulle tuli meinaan todella vahva transferenssi erästä naisasiakasta kohtaan. Oli jopa hieman pelottavaa kohdata tällainen tunne. Tämä nainen, meinaan, oli kuin ilmetty mutsi. Muutaman päivän tein töitä itseni kanssa, jotta pystyin kohtaamaan tämän naisen, ilman transferenssia. Mutta lopuksi sain ajatukseni järjestykseen, ja se oli kuin pilvi joka katosi näkyvistä… Loppuharjoittelun aikana ei sitten ollutkaan enää ongelmia. 

Arviointikeskustelussa sain myös palautetta, että olen todella hyvin pystynyt hyödyntämään omaa menneisyyttäni näiden ihmisten suhteen. Naistenryhmää vetäessäni, jännitti todella paljon. Lopuksi kaikki meni todella hyvin, ja sainkin eräältä asiakkaalta palautta, että miten sä niin hyvin osasitkin vetää ryhmän. Sillä hetkellä tajusin, että jes, menneisyydestäni on hyötyä. Osasin käyttää sitä omana vahvuutenani. Tuli aika voittaja fiilis 😊

Enää pari viikkoa koulua ja mä olen valmis lähihoitaja! Mielenterveys- ja päihdepuolelle suuntautunut. Ja mulla on jo työpaikkakin tiedossa, totta puhuakseni, jopa kaksi  :) 

Otsikko on aika raflaava, ja kirjoituksen alku todellakin taas sitä pahanolon purkamista, mutta loppua kohti, ajatukset alkoi taas selviämään ja pahaolo poistui…

Tällaisia ajatuksia tänään…

Ikuinen ylisuorittaja

Lääkelaskennan tentti, tämän on pakko mennä läpi. Eilen harjoittelin laskuja itsekseni ja totesin että nyt nää laskut on hallussa ja homma menee varmasti läpi. Sitten ennen tenttiä on vielä kolme tuntia laskentaa. Opettaja opettaa uuden tavan laskea muunnoslaskuja ja toteaa että tää on ainut tapa laskea nämä laskut. Paniikki rupeaa hiipimään pikkuhiljaa mieleen, helvetti sentään, en tajua tätä. Miksi en saa laskea tavalla millä olen aina laskenut? Olen aina laskenut erilailla kuin muut… Sitten on kokeen aika. Paniikki on huipussaan, helvetti, en vaan osaa näitä. Miksi piti yrittää opetella uusi tapa laskea, just nyt, just ennen tenttiä?! Saan tentin tehtyä ja opettaja tulee tarkastamaan sen, ei mennyt läpi, nämä kaksi viimeistä tehtävää on väärin. Perkele! Juuri ne hemmetin muunnoslaskut jotka piti laskea uudella tavalla. Koko loppupäivän on ihan käsittämätön vitutus, itsesyytökset huutaa, päässä enemmän kun Alex Rose stadioinilla. Saatana miten voin epäonnistua noin totaalisesti? iltapäivällä on uusintatentin aika, onneksi, ettei tarvii kauvempaa odottaa. Tämän on mentävä läpi… Lopuksi saan kaikki laskut laskettua, istun 10 minuuttia paikoillani ja kelailen että saateri jos tää ei mee läpi…. Paniikki valtaa taas mieltä…Lopuksi saan sanottua opettajalle, että en uskalla palauttaa tätä lappua, jos se ei menekkään läpi. Opettaja tulee siihen viereen ja sanoo että mä vähän vilkaisen. Pari sekunttia ja opettaja nappaa koepaperin edestäni ja sanoo että läpi meni! Olo on niin helpottunut että itku meinaa tulla.

Yllä kuvattu tilanne tapahtui viime viikolla. Olen aina ollut ylisuorittaja, kaikki pitää mennä täydellisesti. Mikään muu ei ole ollut edes mahdollisuus. Kun on lapsesta asti vaan suorittanut ja suorittanut, on siitä vaikea päästä irti. Onneksi meillä koulussa kokeista ei saa numeroa, tentit on joko hyväksytty, hylätty tai täydennettäviä. Tähän mennessä koko tän lähärikoulu uran aikana ainoastaan yksi tentti on mennyt uusintaan. Kaikki työharjoittelut olen suorittanut arvosanoilla K3. Melko täydellistä jotten sanois 😉

Meillä koulussa on ollut psykologiaa, ja olen todellakin huomannut ne kaikki omat piirteet sieltä psykologian termeistä…Kuinka mikäkin vaikuttaa mihinkäkin. Ja taas kerran täytyy todeta, kuinka ne kaikki jutut lähtee pääsääntöisesti lapsuudesta. Jos et ole lapsena koulussa saanut onnistumisen kokemuksia, on vaikeaa jaksaa innostua opiskelusta.. Mun on ihan tajuttoman vaikea keskittyä koulussa ja kotona koulujuttuihin. Olen käynyt kerran lääkärillä puhumassa tästä ongelmasta koska epäilen itselläni ADHD:ta, mutta silloinen lekuri sanoi vaan että koita mennä kirjastoon hiljaiseen huoneeseen lukemaan ja tee kaikki asiat pois alta ennen sitä.. Yritin selittää että kun ei se onnistu! Viimeistään 15 minuutin päästä pää on täynnä tuhat ja miljoona eri asiaa ja sitten en saa enää lukemisesta kiinni. Lääkäri vain totesi että kokeile. Sanoin että joo, antaa olla.

Välillä tää koulunkäynti on ihan sika hankalaa ja rankkaa, juuri tuon hemmetin keskittymisen takia. Eikä asiaa auta se, että viime keväänä sijaisäitee sanoi mulle puhelimessa, että luultiin jotta oot lopettanut koulun käynnin, kun ei susta ole kuulunut mitään. Siis oikeesti! Vaikka sanoinkin alkumetreillä, että voisin lopettaa koulun, kun se on niin vaikeaa niin en sitä kuitenkaan tehnyt, helkkari sentään, pakkohan se uusia ammatti on saada jos meinaan duunia tehdä.

Muutenkin pyrin AINA kaikessa täydellisyyteen. Mulla on paino noussut tässä vuosien saatossa taas aika reilustikkin ja nyt sitten ressaan siitä. Vituttaa se miltä näytän, vituttaa kun vaaka näyttää lukuja joita vihaan. Toiset varmasti sanois että näytät ihan ok:lle. Joo mutta se ei riitä mulle. Ja toisekseen, sitten tulee taas mieleen ne kommentit, joita sain kuulla, kun olin laiha, milloin olin liian laiha ja sitten olin jo lihonnut enkä ollutkaa enään niin laiha. Kun ei ole koskaan kelvannut semmoisena, kun on, on sitä nykyäänkään helvetin vaikea hyväksyä itseään. Siksi rankaisen itseäni usein liikunnalla. Kun pitkän ajan jälkeen rupean liikkumaan, on se tehtävä täysiä. Eikä yhtään vähempää. Kädessä on nyt joku ongelma, kun puristusvoimat katoaa kesken sarjojen, niin treenaan sitten vain alakroppaa. Nyt kun pystyn tekemään reisien ojennusta, sekin pitää tehdä niin täysiä, että itku meinaa tulla viimisillä toistoilla. Vähempi ei vaan riitä.

Täytyisi opetella olemaan armollisempi itselleen muttakun en osaa. Täytyisi myös oppia olemaan tyytyväinen itseensä, muttakun en osaa. Muistan, kuinka äiti aikoinaan lauloin mulle leevien sopivasti lihava biisiä. Vittu sentään… Koita tässä sitten hyväksyä itsesi…

Taidan lähteä lenkille, jospa mieli taas vaikka hieman kevenis….

Tikulla muurahaispesään...

Olen koittanut kirjoittaa tänne jo pidemmän aikaa, mutta en vain saa mitään järkevää aikaiseksi.
Eipä elämääni oikeastaan edes kuulu mitään erikoista. Koulua, koulua ja koulua. Tai no, tammikuun alussa olin päiväkodissa työharjoittelussa neljä viikkoa ja viides viikko oli sitten näyttöviikkoa.
Melkoisesti on maailman meno muuttunut siitä, millaista se oli, kun itse olin lapsi. Teki välillä ihan pahaa, nähdä se lasten pahaolo. Huutamista, tavaroiden heittelyä, toisten hakkaamista, hiuksista repimistä... Onhan se varmaan ennekin ollut tuollaista, mutta silti. En minä muistaakseni ainakaan vielä viisi- kuusivuotiaana hakannut ketään nyrkeillä.

Onko nykyajan vanhemmilla vain niin kiire, etteivät kerkeä olemaan lastensa kanssa. Korvataan oma aika antamalla puhelin tai tabletti, leiki sillä.... Sitten kun ei ole aikaa panostaa lapsiin, annetaan heti periksi lapselle eikä osata asettaa rajoja... Tämä sitten näkyy ties millaisina oireina. Rajat ovat rakkautta! Lapsi tarvitsee rajoja! Lapsista myös huomasi nopeasti, ketkä iltaisin pelaavat tietokoneella ja ketkä puolestaan ulkoilevat...

Myöskin osa lapsista huuti koko ajan. Mainitsin tästä opettajalleni, niin hän sanoi, ettei se ole pedagokisesti oiken että lapset saavat huutaa jatkuvasti. Eräs tyttö huuti jatkuvasti kun puhui. Kysyinkin tältä tytöltä, että huudatko sinä kotonakin? Vastasi että en. Kysyin että miksi ihmeessä sitten huudat täälä, kun mä en ole kuuro mutta musta tulee semmoinen kun huudat korvan vieressä. Oli se hetken hiljaa :D

Ihmettelin myös kovasti sitä, että kuinka toiset vanhemmat eivät laita lapsilleen minkäänlaista kuria. Eräis tapaus oli kyllä kaiken yli.Vanhempi haki lastaan päiväkodista, ja kesti 45 minuuttia, ennekuin he poistuivat sieltä. Ihan vain sen takia, koska lapsi teki kaikkea muuta kuin puki ja tää vanhempi.... NO, ei tehnyt mitää! Ei siis yhtään mitää! Kerran sanoi että voisitko pukea? Mutta ei, lapsi vaan teki kaikkea muuta.. Tai vastaavasti eräs äiti otti harteilleen lapsensa pahan mielen. Siis ei saateri oikeesti... En nyt viitti edes kertoa mitämieltä olen asiasta, koska paskaa kaatuisi varmaan maapallollinen niskaan...Mutta sen sanon, että kyllä mut on ainakin kasvatettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä.

Sanoin lapsille myös usein sitä, kun nirsoilivat ruan kanssa, eivätkä suostuneet edes maistamaan ruokaa, että ajatelkaa niitä lapsia, joilla ei ole ruokaa ollenkaan. He olisivat ikionnellisia siitä, että saisivat edes tuon ruan, mitä sinulla on.

Jotta tälläisiä ajatuksia työharjottelusta päiväkodissa. Mutta älkää pelästykö, en ole hankkimassa lapsia, koskaan.

Kun työharjoittelu päiväkodissa oli ohi, mentiin suoraan vanhuspuolen harjoitteluun. Onneksi itselläni on kokemusta vanhuspuolelta niin paljon, että sain kolme viikkoa lyhyemmän harjoittelun kun muut.
Nyt onkin sitten tästä harjoittelusta näyttöviikko menossa. Sanon ihan suoraan, ettäkun tuolta selviän, en kusekkaan sinne päin. En voi asioita avata julkisesti, mutta totean että olisi kiva jos sovituista asioista pidettäisiin kiinni.

Eräs omainen kysyi minulta että aijotko jatkaa täällä tulevaisuudessa? Kun tämähän on niin kiva ja pieni paikka... Olin vain että en oikeen tiedä. Onneksi omainen sanoi että niin, onhan se varmaan vaikea sanoa vieläkun olet niin nuori :D Todellisuudessa tuo paikka on kaikkea muuta kun pieni. 26 asukaspaikka on paljon. Olen tottunut 12-16 asukkaan paikkoihin...

Tälle keväälle on vielä yksi työharjoittelu jäljellä. Kuntoutuksen tukeminen. Pyrin saamaan harjoittelupaikan mielenterveys ja päihdepuolelta koska aijon sinne myös suuntautua.

Totesin miehelleni että oikeasti, en kyllä enään jaksa tuota perseiden pyyhkimistä. Olen ihan lopen kyllästynyt siihen. Mies sanoi että miksi sitten teet sitä? Sanoin että suoritan kyllä kuitenkin koulun loppuun jotta saan tutkinnon. Kaverini kertoi myös että heille haetaan kesätyöntekijöitä, ja he arvostavat semmoisia kellä on hoitoalan koulutus. Ja he myös saavat jatkaa kesän jälkeen. Ajatus on ruvennut kiinnostamaan koko ajan vaan enemmän ja enemmän.

Monesti olen miettinyt että mitä oikeasti haluaisin tehdä työkseni... Haluaisin oman pikku kahvilan meren lähellä, jossa tarjoilisin omia ruokiani. Mieheni sanoi että voisi nähdä mut jossain ulkomailla, aina aamuisin ajamassa pikku vespalla torille hakemaan tuoreita raaka-aineita ja sieltä sitten sinne kahvilaan.. Mun kahvilassa olisi aina iloinen tunnelma ja hyvää musaa. Voisin samalla myös kertoa ihmisille kuinka ruokavalio vaikuttaa terveyteen jne... Se olisi mun unelma...Ja ehkä mä sen toteutankin joskus... Tai vastaavasti voisin ryhtyä yksityiskokiksi, miehen siskolle ja sen miehelle :D

Tälläistä tällä kertaa... Mukavaa kevättä.

Loppuun vielä karpin mokkapalakakun ohje, olkaapa hyvät

Mokkapalakakku

Pohja
4 munaa (mulla oli pikkufriidoja, normi munia 3)
50g voita
50g Kermaa
2-3 rkl raakakaakaota
0.6 dl kookosjauhoja
1/2-1 tl leivinjauhetta
muutama tippa hermesetasta. 
Päällinen
53g 86% suklaata
1-2 rkl kermaa
1 rkl voita
Vaahdota kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää joukkoon sulatettu voi. Vaihda sähkövatkain käsi vispilään ja lisää kerma ja jauhot siivilän läpi
joukkoon. Makeuta hermesetaksella. Kippaa taikina uunivuokaan (itselläni oli pieni pyöreä vuoka halkaisija 18cm ja syvyyttä n5cm)
paista uunissa n 22min 175 asteessa.
Kun pohja on kypsä, anna sen jäähtyä. 
Valmista päällinen sulattamalla suklaa vesihauteessa, kun suklaa on sulanut lisää voi ja kerma ja kippaa kakun päälle. Koristele kookoshiutaleilla. Anna vetäytyä jääkaapissa. 

Entäs kun auttaja väsyy?

On taas aika puhua isästäni. Tämä kirjoitus on varmasti sellainen josta moni ei tykkää, mutta on vain pakko saada purkaa ajatuksia.

Mä olen niin loppu ja täynnä isäni käytöstä että ei mitään rajaa. En vain kerta kaikkiaan jaksa enää. Olen koko helvetin elämäni yrittänyt auttaa ilman tulosta. Aikoinaan kun asuin vielä sijaisperheessä, mun mummo, isän äiti siis, soitti usein ja sanoi että eikö se Annika voisi soittaa isälleen ja pyytää sitä menemään katkolle? Kun ei se usko ketään muuta. Siis kelatkaa, mä olin silloin vielä pikkutyttö, jonka ei todellakaan olisi tarvinnut huolehtia tuollaisesta. Mutta minkäs teet… Olen aina, siis aina, koittanut auttaa isääni ja edesmennyttä äitiäni parhaani mukaan. Tässä muutama vuosi sitten vein isäni katkolle ja hommasin vielä jatko kuntoutukseen viideksi viikoksi. Siivosin isän asunnon sillä aikaan, vaihdoin lakanat ja tein pakkasen täyteen ruokaa ja järkkäsin valmiiksi ruat myös jääkaappiin. Helpotin kotiin paluuta kaikella mahdollisella tavalla. Tiedättekö mikä oli kiitos tästä kaikesta? Isä pysyi 9 päivää, siis saatana vain yhdeksän päivää selvinpäin!! Itkuhan siinä tuli.

Monesti olen miettinyt että mitä pahaa olen edellisessä elämässäni tehtyt jotta ansaitsen tälläisen elämän? En koskaan, siis koskaan, halua kenellekkään mitään pahaa, päinvastoin. En edes halua kaverilleni sanoa, jos jokin asia toisen käytöksessä tai sanomisessa painaa mua, koska en halua loukata toista.

Mietin useasti että kunpa isä kuolisi, niin pääsisin tästä huolesta ja ahdistuksesta eroon. Olisi oikeasti helpotus. Niin pahalle kuin se tuntuukin sanoa, mutta sitä toivon. Alkoholistia ei vaan voi auttaa, ellei hän itse ole valmis muutokseen. Ja sitähän sanotaan, että yleensä siinä vaiheessa kun tukiverkosto lakkaa auttamasta alkoholistia, alkoholisti tajuaa että ei saa enää mistään apua ja hakeutuu itse avun pariin tai juo itsensä hengiltä. Niin kuin äiti teki. Joi itsensä hengiltä.

Jotta ymmärtäisit mistä tämänhetkinen pahaoloni isääni kohtaan johtuu, kerron sen.

Soitin isälleni tuossa reilu kuukausi sitten ja muistutin maanantaina olevasta hammaslääkäristä. Isä kun oli kännipäissään kadottanut tekarinsa. Sanoi että muistathan jotta sulla on huomen aamulla hammis? Vastaus oli että joo, mutta en mene sinne koska jalka on aina vaan niin kipeä, etten pääse kävelemään. Isä oli siis ennen tätä kaatunut, ja soitti siitä mulle, että mitäs nyt, kaaduin kauppareissulla ja koko jalka on polvesta alaspäin musta ja kipeä. Enkä pääse kävelemään. Viitsi vielä nauraa päälle. Sanoin että samalla lailla, kun otat puhelimesta mun numeron, näppäilet siihen luuriin 112 ja painat vihreää. Kerrot tilanteen ja tilaat kiireettömän ambulanssin. Isä rupesi väittämään jotain vastaan, johon sanoin että en voi soittaa sulle ambulanssia koska olen Helsingissä, ja sinä Espoossa. Että mun soittamat puhelut menee Helsingin hälytyskeskukseen, eikä ne sieltä lähetä sulle lanssia koska olet Espoossa. No isä sitten otti ja suuttui tästä. Oli olettanut että minä tulen taas ja vien hänet lääkäriin, mutta enpäs vienytkään. Mulla menee nykyään kaikki aika kouluun ja omaan elämään.

Moni teistä varmasti ajattelee, että kyllähän tuossa tilassa olevaa täytyy auttaa. No täytyy, mutta isällä on muitakin ihmisiä elämässään kuin minä. Sisaruksia löytyy neljä kappaletta.

No nyt sitten kun tästä kaatumisesta ja hammasepisodista on kulunut kuukausi, sain puhelun viime sunnuntaina, isän kaverilta. Hän soitti ja sanoi että tilanne on nyt semmoinen, että pankkiautomaatti on syönyt isäs kortin ja isäs ei saa rahaa ulos automaatista. Olin silleen että niin, onkos tuo nyt sitten mun ongelma. Isän kaveri vetos siihen että mun täytyy nyt auttaa kun mulla on käyttöoikeus isän tilille. Että ottaisin ja nostaisin rahaa isän tililtä, ja veisin ne isälle. Sanoin kylmästi että joo, voin nostaa rahaa tililtä, mutta ei mulla ole aikaa lähteä Espooseen niitä tuomaan. Että tulet tänne ja haet rahat. Sanoin myös isän kaverille että niin, isä ei siis ole vieläkään mennyt lääkäriin, johon tää tyyppi sanoi, että joo olen mä yrittänyt varata aikaa isälles lääkäriin mutta ei se onnistunut vaikka mulla oli kaikki paperit mukana. Mietin hiljaa yksikseni että on nyt saatana ettei toinenkaan ihminen osaa soittaa sinne 112:seen. Lopuksi tämä tyyppi sitten sanoi että jos hänestä ei kuulu mitään, niin asia on hoidossa. Olin sitten että ok.

Meni kolme päivää kun isä soitti, sanoi että tarvii rahaa, kun ei oo ruokaa eikä röökiä. Sanoin että en kyllä lähde tuossa lumi myrskyssä Espooseen ja mulla oli vielä koulutunnit kesken. Sanoi että tilaat taksin ja tulet tänne. Sanoin että en vain yksinkertaisesti ehdi, ymmärtäkö? Ei, huuto alkoi, että saatana, mulla ei ole mitään täällä enkä saa rahaa ulos pankkiautomaatista! No lupasin sitten soittaa meidän taksikuskille ja kysyä että on hän töissä, et tarvis päästä espooseen. ( käytän siis kahta vakiokuskia takseissa, koska kuljen isän taksikortilla) No meidän eka kuski ei ollut töissä ja ilmoitin tästä isälle ja taas se saatanan huuto alkoi!! Tässä vaiheessa mulla paloi kanssa käpy, ja huusin takasin että saatana, olen niin vitun kyllästynyt sun hoitamiseen että sanon sun pankkiasioiden hoito hommat irti, että hoida asias itse! Mutta koska omatunto taas rupesi soimaamaan, sain hommattua meidän toisen vakiokuskin, että veisi rahat isälle. Ilmoitin tästä myös isälle. Kun kuski tuli, sanoi hän ekana, että isäs teki kauppatilausken, kuusi bissee ja kaksi askia röökiä, mitäs tehään, vienkö? Olin ensin vastaan, mutta sitten sanoin että ihan sama. Vie vain. Kuski myös kertoi että isä oli huonommassa kunnossa kun edellis kerralla ja että joku mies siellä myös oli.

No tottakai siellä oli jo joku valmiina odottamassa rahoja. Ja koska isä ei itse pääse kävelemään, niin myös joku isän ystävä on yrittänyt nostaa rahaa isän tililtä, mutta ei ole siinä onnistunut, koska automaatti oli syönyt kortin.

En vain jaksa enää tätä. Soitin myös Olarin kotihoitoon ja pyysin josko joku voisi käydä katsomassa isää ja soittaa mahdollisesti ambulanssin. Samalla kerroin myös että olisi kenties aika tehdä uusi palvelutarpeen arvio, koska tuntuu ettei isä pärjää enään niin hyvin kotona, ja ompa tuo kertonut muistinsakki pätkivät. Nainen kotihoidosta lupasi selvittää asiaa ja järjestää palvelutarpeen arviotiimin isän luokse.

Olen itse huomannut jo muutaman vuoden ajan että isän muisti pätkii ja pahasti. Mutta eihän tuo ole mikään ihme, kun toinen vain juo ja juo. Ja onhan isällä todettu jo kauvan sitten pikkuaivo atrofia. Ja varmasti myös alkodementtia kolkuttaa oven takana…..

Tälläistä tänään, huoli on suuri, mutta oma jaksaminen on ihan nollissa. On aika siirtää huolehtimien jonkun toisen tehtäväksi. Mä en vain jaksa…. 

Hiljaisuudesta hei!

Moni on jo kysynyt että vieläkö pidät blogia, juu pidän mutta en vain ole saanut kirjoitettua pitkään aikaan. Tuntuu tämäkin olevan aika kausiluonteinen asia. :)

Syksy on mulle usein aikaa, jolloin rupeaa masentamaan, pimeys ja kylmä ilma, hyi. Ihme kyllä, vielä ei masenna. En sitten tiedä johtuuko se siitä että olen aloittanut koulun.

Kyllä, musta pitäisi parin vuoden päästä tulla lähihoitaja. Toki nyt kun on lukenut uutisia niin ei kyllä kamalasti ainakaan tuo vanhuspuoli kiinnosta, meinaavat tuolla eduskunnassa että 4 hoitajaa 10 asukasta kohti on ihan ok määrä. Sissus, jos tuolla jotain saadaan aikaan niin hoitajille burnout. Ihan käsittämätöntä mun mielestä! Saisivat itse tulla kuukaudeksi dementia-osastolle töihin ja sen jälkeen voisivat toisen kuukauden maata sängyssä paskat housuissa odottaen hoitajaa. Varmasti sen jälkeen ymmärtäisivät, millaista on olla duunissa muistisairaiden kanssa.

Koulussa ollaan paljon puhuttu nuorten ja vanhusten asioista ja sanoinkin opettajalle, että mulle on ollut parasta kiitosta duunissa se, kun eräs mummo, jolla oli dementia edennyt jo niin pitkälle, ettei tunnistanut omaisiaan jne, sanoi että, sulla on uudet silmälasit. Kelatkaa, mulla oli ollut kaksi viikkoa uudet rillit, ja kukaan työntekijä ei edes ollut tätä asiaa huomannut, niin tää mummo sanoi, että sulla on uudet silmälasit. :) Tai kun kutsui mua tyttärekseen. Tai kun yksi uudenvuoden aatto työparin kanssa vietiin eräs sotaveteraani oman ruokkisen kustannuksella saunaan. Osastonhoitaja sanoi, että mitä te nyt teette, että on ruokahetki. Sanottiin että on tärkeämpää tekemistä kuin syöminen. Pappa pääsi saunaan, ja koska saunan vieressä oli terassi, otettiin lunta ja tehtiin siitä papalle lumipallo ja annettiin se hänelle käteen kun istui saunassa. Pappa rupesi itkemään. Ja se hymy mikä papalta tuli, oli paras kiitos ikinä. :) Ja tämä saunahetki olikin sitten papan viimeinen , pappa kun nukkui pois pian tämän jälkeen. Sanoin opettajalle, että jos hoidan vanhuksia ja ihmisiä ylipäätään niin kuin haluaisin itseäni hoidettavan, en voi tehdä asioita kovin väärin.

Olen myös miettinyt paljon lapsia. Ja tuntuukin että kaikille muille se tuntuu olevan kamala ongelma ettei meillä ole ukkon kanssa lapsia, ollaanhan me kuitenkin oltu parisuhteessa jo yli yhdeksän vuotta. Tuntuu että se lasten tekeminen on toisille ihan pakkomielle. Onneksi ukko on niin samoilla linjoilla mun kanssa että ei hätää ;) ukko sanoikin yksi kerta että, kelaa, jos meillä olis tässä vieä lapsi/lapsia. Eihän meillä olis aikaa toisillemme ollenkaan. Niinpä! Ehkäpä meidän suhteen salaisuus on juuri se ettei ole niitä lapsia. Me nautitaan niin paljon toisistamme ettei siihen mahdu muita. Tarjotaan se koko huomio toisillemme. Jokainen tavallaan. Ja kyllähän meidän ”salaisuus” on varmasti myös se avoimuus ja rehellisyys.

Tässä kun olen ollut nyt kolme viikkoa yksin kotona, olen ymmärtänyt, kuinka hyvä mun mies on. Niin kiltti ja ajattelevainen. Olen varmasti jo tuhat kertaa tästä maininnut aiemmin, mutta minkäs teen, kun tuollaisen namun oon haaviin saanut. Mikä parasta, ukkokulta tajuaa sen mitä on olla alkoholistin lapsi. Ja onhan tuo vierestä nähnyt, kuinka alkkis kietoo lähimmäiset sormensa ympärille. Myös se kuinka olen kertonut menneisyydestäni ja niistä tunteista mitä koen/ olen kokenut, on auttanut varmasti ymmärtämään mua paremmin. Mies ei koskaan sano että onhan se sun äiti tai isä. Koska en vihaa mitään niin paljoa, kuin tuota lausetta. Mun vanhemmat ei ole ollut mulle vanhempia silloin kun olisi pitänyt olla. Vaikka kuinka ollaan samaa verta ja lihaa, niin ei, se tosiasia ei poistu, että vanhempani valitsi ennemmin alkoholin kun mut.

Vielä yksi asia joka ottaa kupoliin, on se, kuinka toiset ihmiset itkee facebookin foorumilla, että kuinka sossu on tehnyt väärän päätöksen ja ottanut lapset huostaa. Vittu, ihan oikeasti, kyylätkää sinne peiliin!! Huostaanotto on aina, semmonen asia, jota ei tehdä kevein perustein. Jos lapsesi otetaan huostaan, vika on sun! Riisukaa ne saaterin egot ja katsokaa kunnolla sinne peiliin. Tää sitten korpee. Toki lastensuojelu lakia on kiristetty todella paljon sitten 90-luvun, mutta silti. Toki myönnän, että nykypäivän säädöksillä, olen syyllistynyt lasten kaltoinkohteluun, koska silloin kun hoidin meidän sukulaisen lapsia, niin annoin kyllä luunapin otsaan,  jos eivät uskoneet monesta kehotuksesta huolimatta. Toki en muuta ”väkivaltaa” käyttänyt lapsia kohtaan. Usein otin ja kippasin tenavan selälleen lattialle ja rupesin kutittamaan ja sanoin että uskotko jo ettei noin saa tehdä?  Jos lapset eivät kunnioita vanhempiaan ja hoitajiaan, niin ketä ne sitten kunnioittaa ??

Nykypäivän nuoriso, varsinkin täällä Helsingissä tuntuu olevan melkoista. Toissa päivänä olin kaupassa ja sinne tuli kaksi, ehkä noin 14 vuotiasta poikaa ja tällä toisella pojalla joka toinen sana oli vittu. Vittu sitä, vittu tätä. Meinasin jo kysyä että oletko oppinut uuden sanan, kun sitä noin ahkerasti viljelet? Lopuksi tälle en voinut muuta kun nauraa :D Laitankin tähän muutes meidän ryhmätehtävän videon, sopii hyvin tuohon uuden sanan oppimiseen. Toki kyseessä on 3-4 vuotiaat pojat :D

Kakkajutut kiinnostavat

Tiedän että kaikki eivät tykkää meikän tyylistä ja tavasta ilmaista asioita ja mielipiteeni ovatkin useasti sellaisia, että moni katsoo mua kieroon. Viime viikonloppuna olin baarissa kaverin kanssa, ja sanoin eräälle miehelle, että mä nyt vain olen tälläinen vastavirtaan kulkija, johon kaverini sanoi, että se on aina ollut. Mies tuumasi että oletko sä vaikea ihminen? Sanoin että en, mutta mulla on usein eriävät mielipiteet ihmisten kanssa. :D

Jotta ei taas tulisi fiilis että valitan vain koko ajan, kerrottakoon että meillä on uusi koti. Muutettiin heinäkuun lopussa. Onneksi muuttomatka ei ollut kuin 250m. Asuntokaan ei ole isompi kuin edellinen, saati halvempi, mutta on se huomattavasti parempi kuntoinen. Hiljattain rempattu, mitä nyt verhokiskot puuttui olkkarista ja makkarista. Niiden asennusta saikin sitten taas odottaa melkein kolme kuukautta :D Nyt on tiskikone ja laminaattilattiat, lasitettu partsi ja ihanan iso keittiö. Talossa on ihan huippu hyvä pesutupa, joten myin mun vanhan pesukoneen pois. Myös saunatilat löytyy kerroksesta 13, hulppeet näkymät. Me siis asutaan 8 kerroksessa.

Näkymät saunalta

Heijastuksia parvekelaseissa

Aamu aurinko

Näkymää keittiön ikkunasta

Tämäkin keittiöstä kuvattuna

Parstilta 

Oli mahtava taivas ennen myrskyä

Myös auringonlaskun näkee partsilta

Meillä on vissiin aika hyvä tuuri näiden huonekalujen kanssa. Ollaan meinaa löydetty, suurin osa meidän tavaroista. Nyt kun muutettiin, haluttiin pyöreä keittiön pöytä ja oho, se löytyi vanhan kämpän alakerrasta, päällä oli lappu, että saa ottaa tai menee kaatopaikalle. Halusin myös kylppäriin semmoisen hyllykön ja kas kummaa, se löytyi nykyisen talon alakerrasta, samantyylisellä lapulla varustettuna :D

Ja tää on ihan kunnon puuta, ei mikään halppis. Ja ilmaiseksi ;)

Ja samoin tää oli ilmainen ;)

Loppuun vielä jaksan mainostaa kananmunia, mähän kun syön niitä 120 kpl/kk ja ei, kananmunan kole ei vaikuta ihmisen koleen ;) Joten antakaa mennä, parasta ravintoa ikinä! Tilaa sinäkin siis munasi osoitteesta www.munaeggpress.fi. Nykyään niitä kuskataan jo rovaniemelle asti ;) Nää munat ovat freerange munia, joka tarkoittaa että kanat saa ulkoilla kun haluavat ja syövät niille luontaista ruokaa, ja gmo vapaata rehua. Mikä parasta, kerrankun friidoja maistat, et muita munia enään haluakkaan syödä ;)

Tälläistä tänne, melkoista turhanpäivän höpinää ;) 

Arvet kertovat elämästä

Olen paljon miettinyt ja käsitellyt omia ajatuksiani ja tunteitani tässä lähi aikoina. Olen joutunut heittämään romukoppaan niin monia uskomuksia ja vakaumuksia ettei mitään rajaa. On täytynyt kohdata omat päänsisäiset demonit.

Suurin pelkoni on menettämisen pelko. (kiitos lapsuuden) Olen vuosia nähnyt samaa painajaisunta, joka kohdistuu puolisooni. Itseasiassa olen nähnyt tämän saman unen jokaisen seurustelukumppani kanssa. Uni on aina sama. Joku nainen tulee, ja vie mieheni. Se kauhu ja ahdistus on jotain aivain sanoinkuvaamattoman kamalaa. Olen miettinyt että mistä unet tulee, varsinkin silloin kun suhteessa kaikki menee hyvin.

Joku aika sitten, koin ihan käsittämättömän tunteen, ja kyllä, niin tyhmälle kuin se kuullostaakin, niin koin että olen yhtä universumin kanssa. Joo, varmaan luulette että olen fipannut sen viimeisen kerran, mutta voin sanoa, että päinvastoin. Tajusin, mitä oikeasti rakkaus on. Tajusin niin monia asioita että vieläkin ihmettelen. Päällimmäisenä on se, että tajusin että en voi omistaa toista kokonaan. Tästä on puhuttu hengellisissä kirjoituksissa enemmän. Kun rakastaa ihan oikeasti toista, tajuaa ettei toista voi omistaa. En tarkoita ettenkö rakastaisi miestäni, tottakai rakastan, rakastan niin helvetisti, mutta ymmärrän sen, että en vain omista miestäni. En siis ole milläänlailla mustasukkainen. Meillä on hieman erinlainen suhde kuin muilla. Ja se käy meille.

Tämän jälkeen näin unen, tämän saman painajaisunen kun aina ennenkin, mutta tällä kertaa katsoin unta ulkopuolisen silmistä. Tai siis olin unessa mutta katsoin itseäni siinä unessa. No joo mutta eniveis, katsoin siis sitä unta mutta tässä unessa kohtasin sen hetken ilman ahdistusta. Nainen siis tuli ja yritti viedä mieheni mutta, kun tiedostin asian unessa sillä hetkellä, niin se nainen katosi. Se katosi mieheni rinnalta ja mulle tuli helvetin hyvä olo sen jälkeen. Käsittelin siis tämän asian unessani, päästin irti pelosta. Joku ääni kertoi koko ajan mulle unessa että nyt ei ole mitään hätää ja uskalsin katsoa tilanteen läpi.

Samoin kun mutsin kuoleman jälkeen, näin jatkuvasti painajaisia missä mutsi ilmestyi milloin mistäkin ja sanoi että kusetti kaikkia, ettei olekkaan kuollut. Muistan kuinka vihainen olin mutsille aina näissä unissa. Kunnes sitten kerran, näin unta että mutsi tuli kertomaan mulle että sillä on kaikki hyvin. Ja unen jälkeen kun ajattelin asiaa, niin, ihan kun vahingossa, päästin irti mutsista. Tuli vain sellainen lämmin ja hyvä olo. Tiedän että mutsi on tuola jossain.  <3

En kiellä, olen kyllä ollut mustasukkainen ukostani, mutta tämänkin asian kun olen käsitellyt omassa mielessäni, olen tajunnut, että ei ole tarpeen olla mustasukkainen. Mielestäni mustasukkaisuus johtuu omasta epävarmuudesta, siitä että et luota itseesi tarpeeksi, siis koet että olisit kumppanillesi riittävä. Pelkäät siis että puolisosi löytää jonkun toisen joka on parempi kuin sinä. Muttakun olet itsevarma ja rakastat itseäsi niin tajuat että olet parasta toiselle ja siitä tulee itsevarmuus itseäsi kohtaan.  Mieletäni mustasukkaisuus syntyy juuri tuosta epävarmuudesta ja toki siitä saaterin omistuksenhalusta. Jos tiedät oman arvosi ja sen että olet riitävä puolisollesi, (ja varsinkin sen, että osaat rakastaa itseäsi) niin  mustasukkaisuus kyllä poistuu itsestään.


On harmillista katsoa vierestä pariskuntia joissa toinen on mustasukkainen. Meillä on yksi ystävä jakun hän tulee meille, niin johan nainen soittelee miehen perään ja rupeaa epäilemään ties mistä. Toisinsanoen tämä nainen on mulle mustasukkainen miehestään. Ja oikeasti se on musta tosi harmillista. Nää ihmiset on kuitenkin ollut yhdessä jo vuosia ja heillä on lapsikin mutta meno on aina vaan samanlaista.

Isäni oli todella mustasukkainen äidistäni, ja kylläpä äiti siitä saikin osakseen. Kaikki ne arvet ja turvakodissa asumiset raskausaikana. Onko mitään niin raukkamaista kun oman puolison hakkaaminen, oikeasti! Mitä se toisen hakkaaminen oikeasti auttaa, muuttuuko asia jollainlailla kun hakkaat toista? Mielestäni ei. Ja sanonkin, että jos näkisin jonkun miehen hakkaavan naistaan, niin varmasti menisin väliin ja tekisin selväksi ettei tuollainen käytös ole järkevää. Olen pikkutyttönä nähnyt kun isäni hakkasi äidin miesystävän keittiönlattialle. ja olenkin siitä jo ennenkin maininnut. Se kuva ei koskaan katoa mielestäni. Ja tämä on yksi asia, mikä tekee isästäni paskan ihmisen. Rakastan kyllä isääni, mutta se mitä isäni on tehnyt, ei tule koskaan katoamaan mielestäni. Muistijälki on ja pysyy.

Miksi asioista ei voisi puhua? Onko se sitten sitä mukavuusalueelta poistumista, jos siitä ei puhuta, niin sitä ei ole tapahtunut?

Meidän suhteessa ei ole salaisuuksi, niinkun olen jo aijemmin sanonut. Ei ole asiaa, josta en voisi miehelleni puhua. Asiat kun yleensä ratkeaa puhumalla. Ja jos ei oma tietotaito enään riitä käsittelemään asioita niin sitten tarvitaan ammattiauttajaa. Sitä vartenhan ne on, että niiltä saa apua. Tietysti ammattilaisen luokse ei ole niin helppo mennä, kamalaa, kertoa nyt jollekkin ulkopuoliselle kuinka mulla menee kotona ja se että en osaa itse käsitellä tunteitani. (Tässä välissä on myös hyvä tiedostaa, että se on vain se ego mikä suoltaa mieleesi tuollaisia ajatuksia, oikeesti)

Kerrottakoon että pääsiäisen aikaan tein jotain sellaista mitä en yleensä tee ja omatuntohan siitä rupesi soimaamaan. En siis ollut kotona vaan tuola landella käymässä. Mutta kun soitin ukolleni ja kerroin asiasta mitä olin tehnyt, mieheni vain nauroi. Jokainen meistä on vain ihminen ja tekee välillä jotain sellaista mitä ei normaalisti tee. Asia puhuttiin siinä hetkessä poikki ja pinoon ja sillä selvä. Elämä jatkuu. Sen takia jaksan hokea, eläkää hetkessä! Ymmärrätkö, jos nyt jäät miettimmään sitä pääsiäistä, niin et elä tässähetkessä vaan menneisyydessä. Let it go!!
Paras ystäväni kysyikin multa kun kerroin hänelle tapahtumasta että mitä sä oikeen joit? Et ihan oikeesti, ethän sä noin normaalisti käyttäydy, joitko sä viinaa vai veditkö kenties jotain pameja? (Olen siis todennut jo joku aika sitten että mun ei passaa juoda kirkkaita.) Rupesin ihan oikeasti miettimään tätä ja tajusin, että sinä iltana join ihan julmetusti. Oikeasti. Kaikki mitä käsiini sain. Omat ja muidenkin juomat. Jakun mulle juottaa kirkkaita, niin sitten rupeaa tapahtumaan. Mulla vain katoaa järki päästä ja sitten mennään. Sitten luullaa että ollaan kuolemattomia ja saadaan kuningasideoita. Eli, olen varmasti kipannut muutakin nassuuni pääsiäisenä kuin vaan lonkeroa. Siis jotain kirkasta, en tokikaan pameja :D:D

Kun on tietoinen siitä mitä tekee, niin homma pysyy lapasessa. Esim vaikka juuri kun ollaan ottamassa. Kuinka usein sitä sanotaankaan että mennään yhdelle? Mutta todella, siis todella harvoin se jää siihen yhteen. Sen ekan bissen aikana, sulla on vielä järki kädessä, olet tietoinen että oot yhdellä, mutta sitten se ego rupeaa nostamaan päätään ja sanoo että ompa hyvää, otampa vielä yhden. Ja sitten otat sen yhden ja vielä yhden ja vielä yhden ja sitten huomaat että prkle, tää on jo neljäs bisse. Kiva pikku kännikin on jo päällänsä. Ei sitä nyt hitto voikkaan enään lopettaa. Tässä kohtaa et muuten enään olekkaan tietoinen siitä mitä teet. Ja ego tanssii voittotanssia päässäsi ja saa sen viimeisenkin järjen rippeen tallottua jalkoihinsa ja sut dokaamaan. Itse olen usein tuollainen, muttakun olen ruvennut tiedostamaan omaa käytöstäni, pystyn hillitsemään itseäni ja se olenkin minä joka saa tallottua sen egon maanrakoon. :) Mun mies on sellainen, ettei koskaan, ei siis koskaan, juo itseänsä siihen tilaan etteikö pystyis kontrolloimaan itseään. Ukko on sanonut ettei siinä ole mitään järkeä. Ja onhan se nyt todella nähny monestakin ihmisestä että mitä tapahtuu kun juodaan niin paljon ettei tiedetä ollaanki lintuja vai kaloja.

Mulla yhdessä vaiheessa oli aina tuollainen känni että missään ei ollut mitään järkeä. Muttakun mieheni kuvas mulle videoita siitä kun tulen kotia sikakännissä ja örvellän ja sekoilen, niin niiden videoiden näkeminen sai niin kamalan häpeän aikaan, etten kestänyt sitä. Oikeasti. Olen iloinen ja ulospäin suuntautunut ihminen joka nauraa koko ajan mutta näissä sikakänneissä olin ihan eri ihminen. Siitä normaalista Annikasta ei ollut tietoakaan.. Se kun katsot itseäsi videolta ja et itsekkään saa omasta puheesta selvää, on pysäyttävää.  Viina on viisasten juoma, mutta se menee tyhmänkin päähän. Menneisyyden haamut nostaa päätään ja ego nostaa kipeitä muistoja mieleen, niin silloin yleensä se iso pyörä heittää ympyrää ja pahasti.

Olenkin huomannut, että kun on nyt käsitellyt omaa menneisyyttään ja sitä miksi on milloinkin ollut pahaolla, on se oikeasti vaikuttanut jokapäiväiseen elämään, positiivisti. Enään ei demonit nouse joka tilanteessa ja osaan käsitellä asioita eritavalla kun ennen. Eräs sanoikin tyyliin, oot katsonut liikaa dr philliä :D

Tajusin senkin että miksi oon aikoinaan viillelly itseäni niin paljon. On ollut vaan niin helvetin pahaolla ilman että on osannut tajuta sitä. Halusin vain huomiota, en koskaan halunnut tappaa itseäni. Mutta se että sisäinenkipu siirtyi ulkoiseksi, sitä oli helpompi kestää. Jos näkisin nyt sen 15 vuotiaan Annikan, ottaisin sen tiukasti syliin ja puristaisin niin perkeleesti. Loisin sen turvallisuuden ja rakkauden tunteen siihen Annikaan joka oli silloin todella hukassa. Kertoisin että kaikki kyllä oikeasti järjestyy. Antaisin Ben Malisen kirjan käteen ja käskisin lukemaan. Etsisin psykoterapeutin joka osaisi hoitaa läheisriippuvaisia ihmisiä. Pitäisin kädestä kiinni ja sanoisin että olet riittävä ja hyvä. Kertoisin niin montakertaa ne asiat että se menisi jakeluun. Kertoisin kaikki ne hyvät asiat ja onnistumiset. Ja jos vain pystyisin, toisin myös tuon ukkokullan mukanani, ukko jos kukaan on saanut mut heräämään tähän maailmaan, ihan oikeasti. Näyttäisin sille Annikalle palan tästä hetkestä ja siitä onnellisuuden ja kiitollisuuden tunteesta mitä nyt koen, uskon että se saisi mut ajattelemaan uudella tavalla. Kertoisin vielä lisäksi sen, että siinä vaiheessa kun löysin itserakkauden ja uskon itseeni, maailmastani tuli jo heti parempi paikka. Kertosin toki myös niistä huonoista ja heikoista hetkistä, kertoisin että tulet kohtaamaan hetkiä kun maailma tulee ja vetää maton sun jalkojen alta ja koettelee sua ihan oikesta 1000-0. Mutta muistuttaisin että niistä selvitään ja että se jos jokin luo vahvuutta. Ja sen jälkeen kertoisin uudestaan ja uudestaan että olet hyvä ja riittävä. :)

Muistakaa oikeasti, että meillä on vain tämä yksi elämä, vain tällä hetkellä on väliä. Ei eilisellä, ei huomisella, vaan tällä hetkellä. Tiedosta se että nyt istut ja luet tätä tekstiäni. Lue se ajatuksella ja ole tietoinen siitä. Ole läsnä. Rakasta itseäsi ja usko itseesi. Se mitä tapahtui eilen on menneisyyttä, et voi enään muuttaa sitä. Huominen ei ole vielä täällä, joten älä ajattele sitä. Se tulee kyllä, ilman stressiäkin. Nauti. <3

Pintaa syvemmälle

Jatkan samasta aiheesta kuin viimeksikin joten, valitse haluatko jatkaa vai et. Tämä kirjoitus on sitten mallia romaani, joten varaa myös aikaa ;)

Viimeksi luulin että olisin jo ollut lähellä sitä tietoa mistä kaikki kumpuaa mutta sitten törmäsin sanaan läheisriippuvaisuus ja asiat saikin uudenlaisen näkökannan.  Moni varmasti ajattelee sanasta läheisriippuvaisuus, ihmistä, joka ei voi olla ilman toista ihmistä. Niinkuin ukkokultakin sanoi, ai sä olet riippuvainen musta ? ;) Heh heh...

Tästä se lähtee.... 
 

Tommi Hellstenin määritelmä;

Läheisriippuvaisuus on sairaus tai sairauden kaltainen tila, joka syntyy kun ihminen elää jonkin hyvin voimakkaan ilmiön läheisyydessä eikä kykene käsittelemään tätä ilmiötä persoonallisuudessaan vaan sopeutuu sen olemassaoloon.

Läheisriippuvainen imee itseensä toisten murheet, ahdistuu toisten tunteista.
Hän on osallisena esim. perheen syyllistämis- tai syyllistymispelissä, hyvin usein syyllistyjän roolissa. Koko perhe tai työyhteisö sairastuu peliin esim. syyttäen, valtaa käyttäen, olemalla marttyyri. Ominaista on tarve tulla hyväksytyksi ja ainainen tarve miellyttää muita itsensä kustannuksella unohtaen omat tarpeet ja tunteet. Läheisriippuvainen toimiikin ulkoapäin ohjautuvasti ja miettii koko ajan mitä muut hänestä ajattelevat. Hän on kadottanut kosketuksen itseensä, koska hän elää toisten tarpeista, hän ei löydä omia rajojaan. Hänen minuutensa on kateissa. Hän ei kykene ajattelemaan, mitä haluaa elämältä ja mitkä ovat hänen omat tarpeet. Elämä jää elämättä.
Taustalla voi olla esimerkiksi ns. kiltin syndrooma. Lapsuudessa on pitänyt olla kiltti ja vaatimaton, tunteita ei ole voinut näyttää, ei kielteisiä eikä myönteisiä. Perhekuviossa on pitänyt unohtaa itsensä ja tarpeensa. Läheisriippuvaiselle on ominaista jatkuva alemmuuden ja riittämättömyyden tunne. Mikään ei riitä. Usein hän arvottaa tekemisiään suorittamisen kautta ja on kova vaatija itselleen.
Läheisriippuvaiselle ovat tuttuja vieraita energiaa sitovat tunteet kuten syyllisyys, häpeä, pelko ja ahdistus. Ne kumpuavat jatkuvasta tarpeesta onnistua muiden silmissä. Läheisriippuvainen ei salli epäonnistumisia itselle. Hän kokee olevansa huono ihmisenä, jos hän tekee virheen. Pahimmillaan omien tarpeiden ja tunteiden kieltäminen ajaa läheisriippuvaisen kätketyn vihan verkkoon, jolloin viha kääntyy itseen.

Läheisriippuvuudesta voi toipua ja sen kanssa voi oppia elämään. Alku eheytymiselle lähtee oman pahoinvoinnin tunnistamisesta, siihen voidaan tarvita ulkopuolisen apua. On opittava tiedostamaan ja tunnistamaan tunteensa. Ensiksi on hyväksyttävä itsensä kaikkine tunteineen ja tarpeineen, hyvine ja huonoine puolineen. On alettava olemaan rehellinen omille tunteilleen. Täytyy ymmärtää, että itseään ei voi kohdella kaltoin miellyttämällä muita. Itseään on arvostettava ja rakastettava, vain sitä tietä oppii aidosti arvostamaan ja rakastamaan myös muita. Täten energiaa sitovat tunteet kuten viha, syyllisyys ja häpeä kääntyvät energiaa vapauttaviksi tunteiksi kuten toivoksi, kiitollisuudeksi ja anteeksiannoksi. Ennen kaikkea sisäiseksi rauhaksi ja sopusoinnuksi itsensä kanssa.
Vertaistuki, esimerkiksi psykoterapian lisäksi, on mainio apu. Toisten kanssa jaetut kokemukset ja uudet näkökulmat avartavat itseä pois negatiivisuuden kehästä, jossa läheisriippuvainen pyörii.

Kun oivalsin tämän, lähdin etsimään tietoa asiasta koska haluan parantua. Jatkuva pelko ja ahdistus ilman syytä pisti välillä miettimään miksi on niin pahaolla vaikka kaikki on hyvin. Laitoin kirjastosta kasan kirjoja varaukseen. Ensinmäinen kirja jonka luin oli Ben Malisen Taakkana läheisriippuvaisuus kenen elämää elät. Kun avasin kirjan, en voinnut laskea sitä käsistäni, oli luettava kirja samantien. Istuinkin neljä tuntia kirjastossa jonka jälkeen menin kotiin uutta intoa uhkuen, jee mulla on oikeasti mahdollisuus parantua, enkä ole ainut. Naamakirjassa liityin huostaanotettujen lasten ja aikuisten ryhmään, pullopostia lapsuudesta ryhmään jne.. 

Vihdoin asioille rupeaa löytymään se oikea merkitys ja se mistä kaikki tulee. Tommy Hellsten kertoo kirjassa virtahepo olohuoneessa, että kuinka alkoholisti perheissä muodostuu kolme sääntöä; älä puhu, älä tunne, älä luota.

Älä puhu, älä luota, älä tunne..

Kun sitten lähtee miettimään näitä niin johan on hyvin iskostunut omaan päähän nämä säännöt. Sijaisäitee sanoi että kun sä et koskaan puhunut siitä mitä tapahtui kun kävit vanhempien luona espoossa. No en tietenkään, aina sanottiin että tästä et sitten kerro kellekkään! Äitee myös kertoi että viikko ennen ja jälkeen lomille menoa olin ihan kauhea. Nyttemmin ymmärrän mistä se on johtunut. Kaikki se pahaolo ja pelko mitä tunsin vanhempieni läsnäollessa oli niin valtava, että se sai mut oirehtimaan jo ennen tapaamisia ja niiden jälkeen. Vanhempani olivat sotkeneet mun minäkuvan niin pahasti, että paras ratkaisu olisi ollut, että en olisi tavannut vanhempiani ollenkaan, tai vasta sitten kun olisin ollut siihen itse valmis. Miksi lapsi on pitänyt pakottaa menemään paikkaan jossa ei voi tuntea olevansa turvassa... Mutta eihän tälläsiä asioita varmaan vielä 90-luvun alussa tiedetty.. Kun kielletään tuntemasta, se on tarkoittanut että pelkoa ja iloa ja muita tunteita ei ole saannut peilattua omista vanhemmistaan, ei ole ollut oikein olla surullinen jne vaan ne tunteet on pitänyt tukahduttaa. Kirjassa sanotaan; Kun tunteita ei ole peilattavissa lasta ympäröivistä peileistä, niitä ei ole olemassakaan. Näin lapsen persoona alkaa tehdä tilaa virtahevolle ja vähitellen hänen minuutensa on virtahevon muotoinen. "Älä tunne" on varmasti tuhovimpia sääntöjä, joita ihmisen noudatettavaksi on laitettu.

"Älä luota" on vaikutukseltaa tuhoisa. Se nimittäin vie ihmiseltä yhteyden. Lapsi eristäytyy vanhemmistaan, sisaruksistaan ja itse asiassa koko ihmiskunnasta. Luottamattomuus myöskin osaltaan vaikuttaa lapsen kykyyn kohdata ja ilmaista omia tunteitaan. Luottamisen puuttuminen estää omien tunteiden näyttämisen ja tunteet ovat se silta, jota pitkin kykenemme kulkemaan muiden ihmisten luo. Alkoholisti perheen lapset ovatkin maailman yksinäisimpiä olentoja. Jos omiin vanhempiin ei voi luottaa, ei helposti voi luottaa maailmassa minkään, sillä vanhemmuus merkitsee lapselle "maailman" prototyyppiä. 

Mainitsin viimekerralla siitä kuinka turhaudun helposti salilla, luulin tietäväni mistä se johtuu. Luulin sen tulevan "veljien" kiusaumisesta muttakun olen nyt lukenut ja tutkinut asioita niin näenkin mistä asia oikeasti kumpuaa. Läheisriippuvaiset kun usein vaatii itseltään täydellisyyttä, kokevat itsensä riittämättömiksi jos jokin ei onnistu. Koen usein että riittämättömuuden tunnetta juuri salilla, juuri siksi kun vaadin itseltäni liikaa, jokainen saatanan käden nosto vipareita tehdessä, täytyy olla täydellinen, josei se ole, en ole minäkään. Valokuvia ottaessa, mun on oltava täydellisesä asennossa, vaatteiden suorassa, hiusten ojennuksessa ja kuvia otetaan niin monta että tulee hyvä kuva. Siis täähän on oikeasti ihan naurattavaa, ja nyt mun täytyy siitä opetella pois. Ukkokin jo heittää läppää välillä et nyt hei neiti perfektionisti, oikeesti :D 

Vasenta kuvaa ei voinnu laittaa kun olen kierossa :D

Toissa iltana sain vihdoin laittettua Balilta tuodut taulut kiilakehyksiin, ja perkele, yksi kankaista meni hieman vinoon. Taas kerran meinasi mennä maailma nurin tämän takia mutta sitten totesin että saatana olkoon, ei kaiken tarvii olla täydellistä. Jos se pieni vinous haittaa niin sitten se haittaa, sen kanssa voi oppia elämään. 

Laitan tähän alle listan millainen läheisriippuvainen ihminen on ja avaan joistain omia ajatuksia ja tunteita.

Läheisriippuvainen voi

• antaa muille enemmän kuin saa - Esim faijalle saatan ostaa ruokaa tai vaatteita ilman että odottaisin saavani jotain takaisin.
• ennakoida ihmisten tarpeita ja toisaalta ihmetellä mikseivät muut tee samoin hänelle - Mä todellakin ennakoin ihmisten tarpeita tilanteen mukaan mutta en odota toiselta samaa. Pelkästään kesäpäivä Tallinaan tekee sen että mun repusta löytyy laastareista aina kosteuspyyhkeisiin asti melkein kaikkea.
• hakea hyväksyntää- Kyllä, tätäkin olen tehnyt, välillä keinoja kaihtamatta.
• haluta auttaa muita esim. tarjoamalla neuvoja ja suuttua, jos apu ei kelpaa - Miksi pyydät apua josset sitä kuitenkaan ota vastaan, tätä ihmettelen usein..
• keskittyä muihin ja kuvitella olevansa vastuussa heistä - muiden ajatuksista, haluista, hyvinvoinnista, pahoinvoinnista, tarpeista, teoista, tunteista ja valinnoista (ajatella koko ajan muita ihmisiä ja puhua heistä) - Mutsi, se sai mut murehtimaan itsestään, niin paljon että välillä kaikki muu meni mutsin tarpeiden täyttämiseen.
• kiintyä ihmiseen ennen kuin on kunnolla tutustunut häneen - Hmm, ehkä nuoruudessa mutta onneksi en enään. Paitsi tuon ukkokullan kohdalla, mulle riitti että näin Ukon tien toisella puolella ja sitten kolahti, tiesin heti, että tuossa on mies kenen kanssa haluan olla lopun ikääni <3
• käyttää hoivausta tai seksuaalisuutta saadakseen hyväksyntää - Kuten sanoin, keinoja kaihtamatta.
• lupautua tekemään töitä, joita ei kuitenkaan saa tehtyä. - No työni olen kyllä aina tehnyt, osasin tai en :D
• masentua jäädessään ilman kiitoksia ja kehuja - Joskus olen toivonut että isä tai äiti olisi kiittänyt saamastaan avusta mutta ei paljoa oo näkynyt.
• murehtia pienistäkin asioista (esim. menettää yöunensa jonkun käytöksen vuoksi tai murehtia josko muut pitävät hänestä) - Saatanalliset painajaiset menettämisen pelon takia.
• nauraa vaikka tekisi mieli itkeä - Ennemmin tukahdutan itkun, en anna lupaa itselleni aina itkeä, puren vaikka huulen irti mutta en itke.
• olla addiktoitunut draamaan ja jännitykseen - No en kyllä ole.
• olla ankara itseään kohtaan (esim. syyttää itseään kaikesta) - Usein miten, " ainahan se on mun vika"
• olla joko poikkeuksellisen vastuullinen tai vastuuntunnoton - Vastuullinen, aina ajoissa töihin, soitto jos myöhästyn viisikin minuuttia.
• olla tietämätön omista haluistaan tai vähätellä tarpeitaan - "En minä tiedä, ihan sama, mitä sä haluat"
• ottaa hoivaajan roolin (pitää muiden tarpeita tärkeämpinä kuin omiaan) - Vaikka keskellä yötä, olen ollut valmis lähtemään katsomaan isääni, mutta en enään.
• peitellä tai vähätellä omia tai perheensä ongelmia - Kyllä, eihän meidän perheessä ollut mitään ongelmia. Äitikin aina sanoi että kuinka tyttö oli AINA puhtaat vaatteet päällä hoidossa.
• pitää itsensä kiireellisenä (esim. uppoutumalla työhön), jotta murheet unohtuisivat - Joskus.
• poiketa päiväjärjestyksestään auttaakseen jotakuta - Kuten sanoin, saatoin lähteä vaikka keskellä yötä isän luokse.
• puhua itsestään alentavasti - Vittu minä koskaan missään onnistu...
• pyydellä normaalia enemmän/helpommin anteeksi - Vittu, anteeksi että olen olemassa, anteeksi että loukkasin sua, anteeksi kun tein näin, anteeksi kun sanoin rumasti jne...
• pyytää asioita epäsuorasti vihjaillen (ei pyydä apua, vaan olettaa muiden ymmärtävän sanomattakin) - Tiiäksä kun mä haluaisin tai mä... Joo, antaa olla kun et tajuu..
• sietää hyväksikäyttöä poikkeuksellisen pitkään ennen kuin irtautuu suhteesta - Kuuntelin kauvan kun entinen paras kaveri dissas mua, kun eihän mun laihdutuksestakaan pitänyt mitään tulla. ..
• suostua seksiin vaikkei tekisi mieli (huolehtien lähinnä partnerin nautinnosta)
• suuttua, jos muut arvostelevat tai syyttävät häntä -  Ennen kyllä, nykyään ei niinkään.
• tarrautua keneen tahansa, jonka uskoo tuovan onnea - Nuorempana kyllä.
• tukahduttaa tunteensa eikä uskalla olla oma itsensä (voi esim. vaikuttaa jäykältä) - Joo, oon kyllä mestari tässä, mutta on vain opeteltava pois.
• tuntea ja ilmaista vihaa helpommin toisiin kohdistuneista vääryyksistä kuin itseen - Loukkaa kaveriani, tapan sut. Periaatteeni...
• tuntea olonsa turvalliseksi antaessaan muille, mutta tuntea epävarmuutta ja syyllisyyttä saadessaan itse muilta - Kyllä, en vieläkään osaa käsittää miksi mun mies on mun mies, mitä olen tehnyt ansaistakseni näin mahtavan kumppanin saati appivanhemmat, Jestas  <3
• tarkistaa toisen tilanne (esim. soitella jatkuvasti) - Mutsin kanssa päivittäin soittelu ja kun puheluun ei vastattu, tiesin että kaikki ei ole kunnossa.
• tehdä enemmän kuin oman osuutensa (tehdä sellaista, jonka toinen pystyisi tekemään itse) - Isän puolesta tein paljon, nyt on raja tullut vastaan.
• torjua kiitokset tai kehumiset - Tosi vaikea välillä tajuta että oikeasti olen jossain hyvä :D
• tuntea ahdistusta, syyllisyyttä ja sääliä, kun jollain toisella ihmisellä on ongelmia - Ei oikeastaan.
• tuntea olonsa arvottomaksi tai tyhjäksi, ellei elämässä ole jotakuta autettavaa - Ei kyllä tässäkään.
• tuntea syyllisyyttä käytettyään rahaa itseensä tai pidettyään hauskaa - Joskus tulee miettineeksi että oliko tämäkään nyt järkevä ostos ja saatan pitää jotain paitaakin piilossa ukolta sen takia koska olehan käyttänyt rahaa johkin ei niin tärkeeseen..Maksoihan se 4€ alessa.
• tuntea olevansa erilainen kuin muut - Voi luoja, kyllä!
• tuntea olevansa uhri - Toisinaan, miksi kaikki paska aina kaatuu mun niskaan.
• valehdella itselleen ja muille (esim. valehdella rakkaittensa hyväksi) - Lapsuudessa paljon, enhän saannut kertoa että meillä kotona asiat oli huonosti.
• vaihtaa huono ihmissuhde uuteen huonoon tai pysyä entisessä suhteessa - Aikoinaan joo.
• yrittää miellyttää toisia (itsensä sijaan). - Todellakin, olihan ihmiset saatava nauramaan.

Sitten on vielä tämmöinen osio

Usein läheisriippuvainen ei

• osaa asettaa toisille ihmisille rajoja (ei osaa sanoa ei) - Kerta toisensa jälkeen menen auttamaan isääni tai edesmennyttä äitiäni.
• pidä puoliaan - Aikoinaan jopa annoin yhdelle ihmiselle luvan hakata mut kun se oli niin vihaninen mulle jostain, sanoin vaan että oota otan rillit pois.
• halua puhua itsestään - No jaa, välillä muuta en teekkää kun puhun itestäni, hah, nykyään toki vähemmän.
• ilmaise tunteitaan avoimesti - Helpompi piilovittuilla kun sanoa suoraa, mikä on tosi tyhmään. Opettelen kylläkin koko ajan pois tästä tavasta.
• hyväksy itseään sellaisena kuin on - Vaikeuksia on paljon tämän asian suhteen, muttakun vaan oppii rakastamaan itseään tarpeeksi, rupeaa huomaamaan jopa oman kauneuden.
• kestä kritiikkiä -  Joskus kestän joskus en.
• luota itseensä eikä toisiin ihmisiin - Tämä on mulla sellanen asia mitä todella on pitänyt ja pitää edelleenkin harjoitella. Muttakun saa vaan luotua uusia positiivisia muistijälkiä päähänsä onnistumisen kautta, rupeaa usko itseensä kasvamaan.
• usko muiden rakastavan häntä - Kuten sanoin, ukkokulta ja appivanhemmat..
• usko saavansa muilta tukea- Tätä en tajunnut aijemmin, kuvittelin että kukaan ei halua auttaa mutta perkeles, oon vaan kääntänyt tämänkin asian päälaelleen omassa pääkopassani. Apua on ollut ja on tarjolla, jos vain haluan.
• usko sanomallaan olevan väliä - Todella useasti. Mutta tästäkin opettelen pois.
• sano mitä tarkoittaa - Suutuspäissään sanon mitä sattuu, enkä oikeasti tarkoita niin.
• tarkoita mitä sanoo - Kuten yllä
• tiedä mitä tarkoittaa.

Ja sitten vielä tämä osio

Läheisriippuvuuteen voivat kuulua myös:

• aikaansaamattomuus - Ei oikeastaan.
• aineriippuvuus (esim. alkoholismi tai huumeiden käyttö) - Nuorena meni yx jos toinenkin kalja ja viina pullollinen. Nykyään aika harvakseltaa tulee juotua.
• eristäytyneisyys tai sulkeutuneisuus - Mutsin kuoleman aikaan rakensin muurin ja suljin kaikki ulkopuolelle.
• hylätyksi tulemisen pelko- Tää on jotain ihan järjetöntä, siksi näänkin toisinaan helvetillisiä painajaisia.
• hyvä tilannetietoisuus/valmiustila vaaroihin ja uhkaaviin tilanteisiin - Parempaa hoitajaa saat hakea, me läheisriippuvaiset ollaan tässä mestareita. :D
• häpeä - Toisinaan
• itkuisuus - Todellakin, jopa ihmettelen että miksi välillä koko ajan pitää märistä.
• itsetuhoisuus - Arvet kertovat eletystä elämästä.
• masennus - Luulin joskus masentuneeni mutta en antanut sille valtaa. Toki tietty mutsin kuolema oli kai jonkinlainen masennustila.
• perfektionismi - Kuten sanoin, kaiken pitää olla täydellistä
• rahan tuhlaus, turhuuksien ostelu- hahaa, joo todella. Nykyään kyllä onneksi se järki on usein mukana.
• syyllisyys tai syyllistäminen, anelu, lahjominen, neuvominen, painostaminen, pakottaminen tai uhkailu - Tätä tein vanhempieni kanssa.
• syömishäiriö (esim. syömättömyys tai mässäily) - Kas kummaan, kuinkas se läskimakkara saapuikaan mahaani...
• vaikeus pitää hauskaa tai olla spontaani - Tän oon kyllä aina osannut.
• velvollisuuksien tai päivärutiinien poisjäänti - Ei onneksi.
• viha ja katkeruus (esim. normaalia ilkeämmät kostokeinot) - Joskus mietin että kostan sulle kyllä, mutta ei musta ole sellaiseen.
• väkivaltaisuus - Nuorempana en epäröinnyt hetkeäkään. Nyrkki heilui tuon tuosta.
• väsymys.- Mutsin kuoleman aikaan tuli totaali väsymys.

Nyt kun tuota listaa käy läpi, on todella helpottavaa huomata mistä moni asia johtuu.  Tämä oman itsensä etsiminen ja tiedonhalu itseään kohtaa on suunnaton. Tämän asian käsittäminen on kun olisi uudestaan lapsi. On annettava itselleen lupa olla iloinen, surullinen, jne.. On tajuttava että ne tunteet ovat normaaleja. 

Viime viikolla oli oikeasti sellainen hetki että kaikki pahaolo purkautui huutamisena ulos. Huudin ukkokullalle joka oli tyhmää. Mutta samalla myös sain itkettyä sitä ahdistusta ja pahaa-oloa pois. Tunnustin olevani hukassa enkä tiedä mitä elämältä haluan. Muttakun sain tämän asian tunnustettua itselleni, tuli parempi mieli. Nyt uskon että asioilla on tapana järjestyä. Mullahan on pääsykoe tulokset joilla pääsen kouluun. Täytyy vaan laittaa ne paperit vetämään.  Meillä on myös ukon kanssa yx prokkis, jahka se poikii tulosta, saattaa siinä olla myös mahdollisuus elannon hankintaa. Ja onhan tuo Jenkkilandia myös mahdollisuuksien maa, se ei todella ole pois suljettu vaihtoehto, päin vastoin. Ja siellähän voisin perustaa vaikka oman elämäntapa valmennus kurssin, ketkä muut kokisivatkaan saavan apua mun tarinasta kun jenkit. Vaikeuksista voittoon uskova kansa  ;) .

On taas hieman helpompi hengittää kun on saannut suollettua tuon asian ulos itsestään.

Olin ihan ihmeissään kuinka moni oli lukenut edellisen kirjoituksen. Olin oikeastaan ihan kauhuissaan kun face ilmoitti ekasta kommentista blogipäivitykseni alla. Ja sittenkun postilaatikkoon ilmestyi viesti blogipäivityksestä, olin oikeasti paskoa housuun. Olin varma että nyt joku olisi ottanut nokkiinsa mun kirjoituksesta, että nyt olin astunut jonkun varpaille mutta ilokseni sainkin huomata että asia oli päinvastoin. Jopa meidän äitee soitti ja kertoi kuinka hienosti olin kirjoittanut. Uskalsin myös tunnustaa äiteelle että pelkäsin ihmisten reaktioita, kerroin kuinka en koskaan ikinä halua aiheuttaa kellekkään pahaa mieltä ja mitä jos joku suuttuu. Äitee tuumasi että mitä sitten vaikka joku suuttuu? Tämä kanssa aukaisi silmät uudella tavalla, aina ei tarvii miellyttää toisia, mulla on oikeus kertoa omamielipiteeni ja todellakin se mitä tapahtuu alkoholisti lasten perheessä, on sellainen aihe josta pitäisi puhua enemmän. Minä aijon osaltani saattaa tarinani muiden tietoisuuteen ja toivon sen auttavan myös muita läheisriippuvaisuudesta kärsiviä. 

Kun tiedostaa oman LR:n voi sille jo nauraa...

Tässä kuvia Ben Malisen Taakkana läheisriippuvaisuus kenen elämää elät kirjasta.

 Tuon kuvan laitoinkin jo naamakirjaan ja siinä mielestäni kiteytyy hyvin mitä tuleva pitää sisällään.. 

Miksi uudet asiat joskus pelottaa liikaa..

 

Äiti ja isä ^^. Menivät naimisiin 82 ja taisivat erota muutaman vuoden päästä kun mutsi haki asumuseroa. Olivat erossa ja taas palasivat toistensa luo. Taas erosivat ja äiti muutti jopa välillä toiselle paikkakunnalle uuden miehen kanssa mutta isähän haki äidin takaisin espooseen kun äiti soitti ja pyyti. Jossain vaiheessa äiti ja isä oli menossa uudestaan naimisiin ja sitten seuraavassa käänteessä olikin jo asumuserossa.

 

Mielestäni tämä kuvaa hyvin sitä että ei haluta olla yksin eikä osata olla yksin. Tarraudutaan heti eron jälkeen "seuraavaan vastaantulijaan" joka vähääkään osoittaa kiintymystä... Ja kyllä, itsekkin olen tähän sortunut. 

Kontrollifriikki

Mutta nyt päätän tämän kirjoituksen, paljon jäi sanomatta mutta paljon sain sanottua. Taas ollaan askeleen lähempänä parempaa ja eheämpää minää...

Kun on 31-vuotta elänyt muita varten ja muiden kautta, on aika ruveta elämään itseään varten!